Sivut

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Perhepyöräily - Pyöräretki uudella pyörän peräkärryllä

Peräkärry pakattuna ja valmiina lähtöön
Pääsiäisenä säät hellivät ulkoilun ystäviä. Meillä Espoossa päästiin mukaviin lämpötilalukemiin ja aurinko paisteli oikeastaan koko Pääsiäisen. Kun keli oli jopa odotettua parempi, päätimme toteuttaa suunnitellun pyöräretken, kun uudella pyörän peräkärryllä saatiin koko perhe pyöräretkelle. Varsinaista reittiä emme olleet suunnitelleet etukäteen, vaan päätimme katsoa minne päädymme. Eväät toki kuului retkeen, vaikka määränpää ei tiedossa ollutkaan, joten ne pakattiin lasten taakse pyörän peräkärryyn.

Pyöräilyä ja eväiden maistelua

Evästauolla oli tarjolla kahvia
Söimme aamiaisen, teimme eväät ja pakkasimme kaiken mukaan. Ekana piti huoltaa pyörät, eli lähinnä tarkistaa renkaiden ilmanpaineet. Ilmanpaineet olivat lähes kunnossa ja pienen hienosäädön jälkeen päästiinkin matkaan. Lähdimme Espoon Keskuspuiston suuntaan ja sieltä suuntasimme Olaria kohden. Päätimme kuitenkin kääntyä Puolarmetsänsuuntaan ennen Olaria ja lopulta päädyimme syömään eväitä Pisan asukaspuistoon. Eväitä nautiskeltiin aurinkoisessa säässä ja kyllähän ne eväät maistuikin hyvälle. Evästauon lomassa poika pääsi leikkimään vähän puiston leikkipaikalle, jotta jaksoi istua kyydissä loppumatkan kotiin. Pikkusisko ei ihan vielä innostu leikkimään, mutta maisteli myös eväitä innokkaasti äidin sylissä.

Kotimatka Pisan asukaspuistosta oli hieman suoraviivaisempi kuin matka puistoon. Ajoimme Finnoontien vartta takaisin Espoonkeskuksen suuntaan. Lapset nukahtivatkin päiväunille kotimatkalla ja matka sujuikin oikein sutjakkaasti, kun olin jo saanut tuntumaa siihen miten kärry kulkee perässä. Kaiken kaikkiaan retkelle kertyi pituutta noin 12 kilometriä ja ajoaika oli noin tunnin luokkaa. Emme ajaneet kovin kovaa, kun totuttelin kärryn käyttäytymiseen ja olihan tämä kesän ensimmäinen varsinainen pyöräretki koko perheen voimin.

Jälkimietteet

Kotimatka sujui aurinkoisessa säässä
Retki oli oikein onnistunut. Peräkärry kulki oikein mukavasti pyörän perässä, vain jyrkimmät ylämäet meinasi tuottaa tottumattomalle vähän hankaluuksia, mutta niistäkin selvittiin. Nyt tietää ainakin, että jyrkkään ylämäkeen kannattaa ottaa hyvät vauhdit, että jaksaa mäen päälle paremmin. 

Niille jotka miettivät pyörän peräkärryn hankintaa voin ensimmäisen retken jälkeen jo suositella kärryn hankintaa! Lapset ja eväät kulkevat kätevästi ja turvallisesti mukana. Croozer Kid for 2 kärryyn sopii hyvin kaksi lasta ja istuimen takana on reilusti tilaa myös tavaroille. Uskon, että kärry toimii myös oivallisena apuna arkisessa käytössä kuten kauppareissuilla. Jos harkitset kärryn ostamista, niin tutustu erilaisiin kärryihin ja kärryn ominaisuuksiin vaikka tavarafillari.fi arvosteluista. Kärryjä on saatavilla nykyään useampia eri malleja, joten kannattaa tutustua ja miettiä mitä ominaisuuksia kärryyn haluaa, ennen kuin ryntää kaupoille.

Seuraavaa pyöräretkeä odotellaan meillä jo innolla.